Taas on ollut laiska, eikä ole jaksanut kirjoittaa. Viikko on hurahtanut huomaamatta kun lomien jälkeen on ollut melkoisesti rästihommia. Kävin kuitenkin kesän viimeisessä harkassa torstaina (kesä siis virallisesti ohi). Meillä oli ratakilpailut. Kepit, kepit, kepit... Avokulma osoittautui taas hirmu vaikeaksi, vaikka ollaan sitä harjoiteltukin. Yksi rima taisi pudota radan aikana ja useampi sitten treenatessa hyppy/keppi kuviota. Huomattavasti kuitenkin parempi kuin kuukausi sitten. Luottavaisin mielin siis ollaan.

Kiitos Marille ja Marjulle, että olette jaksaneet meitä kesällä opettaa. Hienoa oli ja tuntuu, että paljon olemme oppineet. Syksyllä nähdään miten kisoissa rupeaa sujumaan.

Sunnuntaina kävin kouluttajien koulutuksessa Juha Oreniuksen opissa. Pajon hyödyllisiä vinkkejä Grinchin opetukseen. En sitten muiden opettamisesta tiedä vielä mitään, joten en voi sanoa kuinka hyödyllinen opetus oli siltä kannalta. Mutta kaikkea yritin omaksua, nyt pitäisi vielä osata soveltaa.

Koulutuksen innoittamina kävimme sitten tänään heti töiden jälkeen kentällä harkkaamassa Juhan näyttämiä kuvioita ja sienestämässä siinä sivussa. Mutta emme olleet ainoita. Tiukan aikataulun vuoksi ei harkattu kuin saksalaista käännöstä, joka meni todella hyvin. En jäänyt sitten hyvää suoritusta pilamaan turhalla hionnalla ja lähdimme sitten hyvällä mielin kohti kotia.

Koira on jo nukkumassa, mutta sienet vielä käsittelemättä... taidanpa jättää ne mieheni kontolle.