Eipä tullut tännekkään mitään päivitettyä.

Torstaina kävimme hallilla tehtiin kontaktiesteitä, hyppyjen kiertämistä ja rataa. Kaikki hypyt olivat minikorkeudella, jolloin vauhti kasvoi aivan liikkaa. Pussi ja putket siirtyi yhdellä suorituskerralla parilla metrillä alkuperäisestä. Muutama minirimakin tippui kun ei maltannut keskittyä. Pitäisi harjoitella medeillä, ettei mene treenit ihan riehumiseksi. Kontaktit teki todella hyvin, tarjosi jopa 2on2off keinulla, vaikken ole sitä siellä koskaan vaatinut. Keinu on vieläkin epävarma este meillä, joten Grinchin vauhti tippuu sillä sen verran, ettei lentokeinuja olla pahemmin tehty (kerran).

Perjantai aamuna koiralla oli selvää jäykkyyttä havaittavissa, muttei sen pahempaa. Lauantaina kävimme taas hallilla pikaisesti tekemässä hyppyjä ja keppejä. Otettiin vaan 4 kertaa keppejä, ettei selkä kipeytyisi. Kaikkilla kerroilla puhtaa kepit, johon olin tyytyväinen. Illalla eikä sunnuntaina ei tuo harjoitus aiheuttanut mitään näkyviä oireita.

Sunnuntaina kävimme Siuntiossa Mari Hölsön toko opeissa. Harjoituksen alku meni odotusten mukaisesti sähläämiseksi ja räyhäämiseksi. Jossain kohtaa Grinch kuitenkin tajusi jujun ja rupesi toimimaan. Olinpa loppua kohti tyytyväinen. Paljon meillä on toki vielä opittavaa, mutta hienoa, että koira tekee häiriöstä huolimatta minulle (ja lihapullille) töitä.