Rion korvat nousivat pystyyn sunnuntaina. Se niistä söpöistä pentukuvista... Viikossa pentu on kasvanut ja muuttunut vähemmän kömpelöksi.

1240428246_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päivisin ollaan touhuttu kaikenlaista mukavaa, maanantaina kävin remmilenkillä molempien koirien kanssa ja he saivat minut mallikkaasti solmuun, sitten lähdin pennun kanssa isovanhemmille, jossa Rio vietti aikaansa leikkien, nukkuen ja jyrsien jalkalistoja Nolostunut. Eilen kävin poikien kanssa pellolla juoksemassa, seurauksena sain pestä kaksi koiraa ja puolet kämpästä. Siitä viisastuneena käytin koirat tänään metsälenkillä kuivemmissa maisemissa. Molempina päivinä kävimme myös lyhyillä remmilenkeillä ja ne sujuukin jo kohtalaisesti kunhan vastaan ei tule ketään ja taskussa on jotakin hyvää Kieli ulkona.

Agilitya ollaan harjoiteltu targetille lähettämällä kotona ja kentällä targetille lähettämällä siivekkeiden välistä. Putkea en ole laiskuuttani jaksanut kontista ottaa, ehkä loppuviikosta sitten. Grinch pääsi tänään tekemään A:ta, puomia ja hyppyneliötä minirimoilla takaa kiertämällä ja välistä vetämällä.

Tallensin nettiin videon Grinchin ja Rion vaihteeksi rauhallisemmasta leikistä takapihallamme.