Jäljen pituus: n. 30 askelta

Jäljen muoto: suora, tavalliset askeleet, ei vahvistusta, tien suuntaisesti, tasainen maasto

Tuulen suunta: takaa vasemmalta

Olosuhteet: aurinkoinen kesäilta

Maasto: lyhyehkö ruohikko

Jäljen vanhentumisaika: n. 40 min

Ruoka: jokaisella askeleella

Lopputulos: Tultiin jäljelle oikealta sivusta. Jäljen alun Rio ohitti parilla askeleella, kääntyi ja otti jäljen hyvin. Jarruttaa sai koko matkan aikana, mutta koiran motivaatio oli tänään aivan eri luokkaa kuin edellisillä kerroilla. Johtunee siitä, että jäljellä oli nakkeja, joita se ei ole pitkään aikaan saanut. Jäljet tarkisti hyvin, jos jätti tarkistamatta jarrutin, eikä koiran kuono noussut, vaan nuuski koko ajan. Ihan kaikkea ruokaa ei sieltä löydetty, koska itse näin vain noin 75% jälkien sijainnista.

Ensi kerralla...: Ruoka joka jäljelle. Vaihdellaan maastoja.

Heitimme pienen lenkin ja haroittelimme vieressä juoksemista. Ei hyppinyt, eikä roikkunut nilkoissa. Muutaman kerran vaihtoi ravista laukkaan, muuten meni varsin nätisti. Jatketaan siis tästä.