Pääsin eilen Rion kanssa treenamaan agilitya oikein urakalla. Kiitos Nina upeasta treenistä! Aivan mieletöntä oli katsoa miten tuo agilitykouluttamaton ipana toimii ohjauksessa! Koira kääntyi heti, kun oma rintamasuunta muuttui. Toisaalta hienoa, toisaalta taas asettaa paineita ohjaukselle. Mutta kuulemma tuo ominaisuus on häviävää sorttia...

Pitkästä treenistä huolimatta Rio jaksoi keskittyä loppuun asti. Tehtiin hyppyjä edestä ja takaa, irtoamisia sivulle ja eteen, jenkkikäännöksiä, ennakoivia valsseja, ihmisnuolia ja niistoja. Ohjaajalla oli eniten vaikeuksia hahmottaa omien jalkojen ja käsien paikkoja, koiran etenemissuuntia, palkkauksen ajankohtaa ja paikkaa yms...

Treenien jälkeen Rio pääsi leikkimään söötin pienen Zoria-riiviötytön kanssa. Rio oli niin ihastunut

Sunnuntai-iltana kävimme pentutottiksessa. Rion työskentely oli tarkkaa, mutta jotenkin innotonta. Draivi puuttui. Hyvänä puolena innottomuudessa oli kuitenkin se, ettei koira kertaakaan yrittänyt minua komentaa. Päätin kuitenkin pitää parin päivän treenitauon motivaation palauttamiseksi.

En kuitenkaan maltannut olla maanantaina tekemättä Riolle vielä 2 jälkeä

66. jälki

Jäljen pituus: n. 50 askelta

Jäljen muoto: suora, tavalliset askeleet, ei vahvistusta, tien suuntaisesti, tasainen maasto

Tuulen suunta: takaa jäljen aloitussuunnasta katsottuna

Olosuhteet: melkein tyyni ja hämärä syysilta

Maasto: leikattu niitty

Jäljen vanhentumisaika: n. 1,5 h

Ruoka: 1x6 askeleen pituinen tyhjaä pätkäa, pelkkä keppi jäljen lopussa

Lopputulos: Rion jälki sai vanheta Grinchin treenin ajan + matkat. Työskentely oli tavanomaista Rioa ruokaosuuksilla. Tyhjällä ilmeni haahuilua, tarkisti jäljen ja rupesi etsimään namia ympäristöstä. Jatkoi itsenäisesti loppuun. Jarrutin tyhjillä voimakkaasti (osasyy haahuiluun?). Kepillä meni itsenäisesti maahan.

67. jälki

Jäljen pituus: n. 130 askelta

Jäljen muoto: ks. kuva, tavalliset askeleet, ei vahvistusta, tieltä pois päin, tasainen maasto

Tuulen suunta: takaa jäljen aloitussuunnasta katsottuna

Olosuhteet: melkein tyyni ja hämärä syysilta

Maasto: leikattu niitty

Jäljen vanhentumisaika: n. 1,5 h

Ruoka: 3x6 askeleen pituinen tyhjaä pätkäa, 3 purkkia ja pelkkä keppi jäljen lopussa

Lopputulos: Tämä jälki ajettiin heti edellisen jälkeen. Rio hoksasi heti missä seuraava jäljen aloitusmerkki on ja veti sinne kuin hullu. Työskentely oli tavanomaista Rioa ruokaosuuksilla. Ekalla tyhjällä pätkällä taas haahuilua. Kulmissa tarkisti yhden askeleen verran eteen, yhden sivulle ja löysi sitten mihin jälki menee. Kepillä ja purkeilla meni itsenäisesti maahan, vaikkakin kepillä haluttomasti ja hitaasti.

Ensi kerralla...: Haetaan varmuutta tekemällä tällaisia lisää.