Viikonloppu vierähti hyvässä seurassa ja hienossa syyssäässä jälkitreenien merkeissä Kiteellä. Otettiin kahden ohjaajan ja koiran voimin osaa keski-Karjala ry:n järjestämän metsäjälkileiriin. Kouluttajina rajavartolaitoksen koirakouluttajat ja osallistujia ympäri Suomea, suurin osa saksanpaimenkoiria.

Sekä Rio, että Grinch osallistuivat peltojälkiryhmän. Rio pääsi myös kokeilemaan kovanpinnan jälestystä. Grinchin jäljestystaito kehittyi kahden päivän aikana huimasti ja loppua kohden se näyttikin varsin lupavalta. Saimme myös eväitä miten jatkaa sen kanssa tästä eteenpäin. Rion treenit vaikeutui kerta kerralta ja lopulta vikalla jäljellä pakka hajosi lopullisesti. Toisaalta itse opin todella paljon, sekä omasta koirasta, että jäljestyksestä. Tänään helppo palauttava ja eikun suunnittelemaan uusia treenejä.