Viikonloppu vierähti taas nopeasti. Koirien kanssa tehtiin vain jotain pientä. Innostuin opettamaan Riolle tavaroiden siivoamistaidon ja se oppiikin sen varsin nopeasti. Nyt keräillään lusikoita, luita, palloja yms sankoon tai pesuvatiin, sainpa apurin joulusiivousta ajatellen. Rio osallistuu muutenkin mielellään siivoukseen joko jahtamalla imuria tai työntämällä kuonoa rätin alle.

Maanantaina tehtiin tottista. Jäävissä sekoitti seisomisen ja tarjosi istumista, maahan meno ja istuminen hyviä. Seuraamisessa kontakti tippui muutamaan otteeseen, muuten hyvä. Tehtiin eteenmeno niin, että kävin Rion kanssa viemässä lelun kentän päähän, kuitenkin niin, ettei se huomannut kun pudotin. Meni suoraan ja vauhdilla. Lelua ei kyllä lumen seassa huomannut, joten siinä mielessä ohjaaja saa miinus pisteitä. Paikallaoloa tehtiin lyhyt pätkä kun alkaa olla aika kylmä. Häiriönä noin 10 koiraa, joten jäin kasvot koiraan päin. Katsoi välillä muiden touhua hajaamielisenä, muttei näyttänyt pyrkivänsä mihinkään.

Eilen päästiin agilityharkkoihin. Meni mielettömän hyvin. Kontaktit jotenkin loksahti paikoilleen 2 viikon tauon aikana. Keinussa ei ongelmaa, keppien avokulma 90 astetta tuottaa joka toisella kerralla aloituksen väärästä välistä, mutta jos saa aloituksen onnistumaan pujottelee hyvin ja loppuun asti. Putket hakee hyvin, ja oli koko ajan erittäin hyvin hanskassa, nyt ajateltuna ehkä liiankin hyvin, sillä kaipaisin vähän enemmän vauhtia. Ihminenhän ei ole ikinä tyytyväinen... Yhtä kohtaa piti ottaa useamman kerran kun ei irronnut, vaan aina kääntyi katsomaan, minne seuraavaksi. Näitä pitää harjoitella.

Tänään tokoiltiin ja meni myös erittäin mallikkaasti. Jääviä ei Marin kentällä sekoittanut, teki tarkkaa ja hyvää työtä. Pysäytysluoksari hyvä, mutta istumisessa valahtaa puolimakuuasentoon tai kokonaan maahan. Loppuaika tehtiinkin tätä. Seuraaminen edelleenkin hyvä. Hypyssä tulee istumaan liian liki estettä, vaarana kolahdus, mutten ei mainittavaa. Kaukoissa yksi kaksoiskäsky keskelle sarjaa (?), muuten ei moitteita. Paikallaolossa menin itse piiloon, ryömi aavistuksen kun tulin näkyvin, muuten malttoi pysyä. Häiriönä oli tosin vain yksi koira.

Grinchin vointi näyttää olevan taas huonompi. Jotenkin se vaikuttaa vanhentuneen nyt muutamassa kuukaudessa. Vielä ei kuitenkaan valittele mitään ja liikkuu normaalisti. Rio kuitenkin kokeilee rajojaan yhä useammin, mikä antaa kanssa vihjettä, että Grinch ei ole ihan kunnossa... Luultavasti kylmä ilma ei tee sille kovin hyvää.