Toka nolla tuli pari viikkoa sitten Liedon kisoista! Kisasta ei valitettavasti ole videota  Kokeilin radalla taas vekkausta ja jotain back lapin tapaista. Onnistui hyvin molemmat. Putkeen suulle taas jäin ihmettelemään, joten törmättiin Rion kanssa ulostulossa matkalla A:lle. Rio kuitenkin oppii pikkuhiljaa korjaamaan minun virheet, joten selvitiin säkähdyksellä. Seuraavalla radalla taas samassa tilanteessa onnistuin tallaamaan sen takatassun Toivottavasti myös itse opin ohjaaman paremmin. Eka rata oli täysi fiasko, siinä taisi olla molemmilla vähän pasmat sekaisin penkin alle menneen valmistautumisen takia. Ohjaukset oli mitä sattui, Rio pudotteli rimojen kanssa myös siivekkeitä.

Perjantaina kävimme kuuntelemassa Zeljko Goran koulutusta ja tekemässä muutaman pätkän. Koiran este- ja ohjauskoulutus sekä ennakoiva ohjaus nousivat koulutuksen aiheiksi. Kivoja ideoita siitä jäi. Pitäpä kokeilla kun kenttä sulaa.

Eilen kävimme Muijalan kisoissa. Kaksi hylkyhän siitä tuli. Eka rata (B) oli taas fiasko. Mutta toinen (A) oli todella hyvä. Koira oli hyvin kuulolla, vaikkakin hieman hidas. Ohjasin sen kuitenkin vikasta esteestä ohi. Vähän kismitti

Videoita kisasta löytyy täältä.

Tänään otin molemmat koirat pitkästä aikaa hakuharkkoihin. Aivan loistavat hurtat! Esineruudulla Grinch teki hyvin töitä, ei haahuillut, lenkkeillyt, karannut yms. mitä se yleensä tekee. Kävi hakemassa 2 esinettä ja toi ne viivana mulle. Näistä palkka ja toinen kehiin. Rio lähti rakettina ruutuun, sai 7 metrissä hajun etuesineestä kaarsi takaisin nappasi ja toi. Toisella pistolla kävi pidemmällä sai hajun, tarkensi ja toi. Loistojätkät. Grinchia en halunnut sekoitta, joten otin sen tallaamaan aluetta. Se paimensi maalimieslauman, huolehtien ettei kukaan jää jälkeen. Hassu otus Riolle tehtiin 4 ukkoa, kaikki valmiina, suora palkka. Tauosta huolimatta meni viivana maalimiehillä maahan. Tokalla ei heti irronnut tarpeeksi pitkälle, joten lähetin toisen kerran. Kolmannen jälkeen teki hyvän tyhjän. Vikakin oli hyvä, vaikka uusi umppari vähän ihemetyttikin.

Käytiin vielä päivän päätteeksi Marilla tokoharkkojen merkeissä. Rio teki hyvän 2 minuuttisen paikallaolon minun olleesssa piilossa. Ennakoivasta käskystä meni maahan, mikä ei ollut ehkä toivottu tulos, mutta minulle se osoitti, sen että ennakoivan käskyn tarkoitus on mennyt perille halutulla tavalla. Paikallaolon jälkeen se vajosi tosin jonkinlaiseen transsitilaan ja oli hieman poissaoleva. Pitäpä kehittää joku virettä nostattavaa konsti. Harjoitellaan.