Tänä vuonna 13-14.11 Saksassa järjestettiin tärkeä agility-tapahtuma: Agility German Classics. Vaikka kisa ei olekaan mikään Saksan mestaruus, mukaan pääsemiseksi tarvittiin kuitenkin 3 virheetöntä kisasuoritusta 3:nnessa luokassa, sijoittumalla 3:n parhaan joukkoon aikavälillä 4.1.2010-30.9.2010, mikä jo karsii osallistujia aikalailla. Ensimmäisenä päivänä oli joukkuekilpailu ja sunnuntaina yksilökisat.

 

Aloitusta odottelemassa

 

Google maps ilmoitti, että Hockenheim, jossa kisa pidetään, sijaitsee inhimillisen matkan päässä asuinpaikastani ja Deutsche Bahnin sivuilta sain tietää, että matka kestäisi noin tunnin. Aikani mietittyä löysin itseni aurinkoisena sunnuntai-aamuna paikallisjunasta matkaamassa kohti kisapaikkaa.

Matka kesti melkein 2 tuntia, koska päätin säästää rahaa ja valitsin pikajunan sijasta hitaamman paikallisjunan. Katselinpa maisemia samalla. Perillä olin juuri sopivasti maksi ohjaajien tutustuttaessa agilityrataan.

Kisapaikkana oli isokokoinen urheiluhalli, jossa koripallokorien lisäksi oli myös 2 digi-kelloa, joista näki suoritusajan, sekä virhe/kielto laskurin ja hylky merkinnän, kaikki reaaliajassa.

 

Kisapaikka

 

Ratatutustuminen erosi tuomaripuhuttelun puutumisena. Ohjaajat päästettiin radalle noin 20 kerralla digikellojen laskiessa tarkkaan 5 min rataantutustumisajan. Numerolappujen puutuminen lähes kaikilta ohjaajilta pisti myös silmään, vaikkakin kaikilta laput löytyi lähinnä hihnoihin kiinnitettyinä. Maksien kisatuomari oli hyvin tiukka antaessaan kieltoja, sekä virheitä keinulta mikä teki kisasta entistä jännittävämmän.

Hallin lattia oli peitetty mattopaloilla, jotka oli yhdistetty ilmastointiteipillä. Koirien suorituksen aikana huomasi kuinka liukas alusta oli. Koirat sutivat, liukastuivat ja teki estevirheitä. Yksi manchesterinterrieri törmäsi etupäällään täydestä vauhdista muuriin ja loukkasi etutassunsa. Ohjaajien liukastumisia ja kaatumisia nähtiin myös. Muuten järjestelyt näyttivät sujuvan moitteettomasti. Kuulutus pelasi, väliajat soi mukaansa tempaava musiikki ja epävirallisesti 3 parasta kuulutettiin heti radan jälkeen. Radanrakentamistaukojen aikataulut pitivät ja niistä kuulutettiin selkeästi. Radalle tullessa oli jokaisella mahdollisuus käyttää 3 lämppäriestettä. Radalta tulleet koirat tosin päätyivät omaa vuoroaan odottavien syliin, mutta mitään tappeluun viittaavaa ei nähty. Heti radan päätyttyä jokaiselta koiralta luettiin siru, ennen kuin koirakko päästettiin hallista pois.

Kisapaikalla oli tavanomaisen tapaan myyntikojuja ja buffa. Tavallisten taluttimien ja makuualustojen lisäksi myytiin ihmisille tarkoitettuja koira-aiheisia koruja. Buffa ja buffan rahan käsittely oli erotettu ja kassa sijaitsikin aivan eri paikassa. Ruuat käytiin ensin maksamassa ja sitten kuitin kanssa haettiin eväät. Buffan ahtauden takia ja hygieniasyista pidin järjestelyä järkevänä, enkä edes hankalalta kielimuurista huolimatta. Limsapulloa ostaessa hinnat ilmoitettiin ilman panttia, panttimaksun sai takaisin, kun jonotti taas palauttamaan pullonsa kassalle.

Minien ja medien tuomari oli leppoisa ja ilmapiiri rento. Ohjauksellisesti vain muutama uskalsi ottaa riskejä ja joillekin se todella kannatti. Linkin takaa löytyy yksi ainoa ohjaaja, joka teki agilityradalla ennen keinua sylkkäritapaisen ohjauksen ja agilityradan jälkeen koirakko oli 4:nnellä sijalla, kauheista kaarroksista, eikä niinkään nopeasta koirasta huolimatta. Belgejä ei ollut kuin kaksi, ja molemmista onnistuin nappamaan videon. Aj minäkö puolueellinen?!...

Hyppärirata oli varsin vauhdikas. Parhaiten sen suorittivat ohjaajat, jotka osasivat linjaamisen salat. Yhden sheltie-ohjaajan valevalssi pujottelun jälkeisen hypyn jälkeen teki suureen vaikutuksen yleisöön ja minuun, mutta kuulemani mukaan vain hän osaa tuollaiset temput… En kuitenkaan osannut tätä koirakkoa kuvata, joten linkin takaa löytyykin toisen sheltien hyppyratasuoritus. Lukijan mielikuvituksen armoille jätän siis tuon valevalssin askeleet. Radalla näkyy myös sarjaeste, jonka väli oli todella lyhyt. Monikaan koira ei tarvinnut siihen väliaskelta, mutta rimojen tiputtamisia nähtiin monta hyppyjen rytmittämisvaikeuksien takia.

 

Minien sarjaeste oikealla

 

Muuten ohjauksessa näki todella paljon outoa käsien heiluntaa. Pisti ihmettelemään millä alkeiskurssilla ohjaajia kehotetaan heti radalle lähtiessä laittamaan kädet taakse ja ylös siipien lailla?... Houkutusesteiden ohi vieminen tuntui myös olevan täälläpäin uusi asia, sillä harva pyrki ohjaamaan agilityradalla poispäin A-esteeltä ja moni koira kiipesikin siihen ennen aikojaan.

 

Rataantutustuminen (suoritusjärjestys: puomi -> putken lähin pää -> hyppy -> A-este)

 

Päivä antoi taas uusia ajatuksia ja ideoita ja odotankin malttamattomana koska pääsisi niitä treenaamaan. Huomenna alkaa taas arki. Omat koirat ovat treenilomalla vielä ensi viikon.

Lisätietoa tapahtumasta ja myöhemmin myös tulokset löytynevät täältä.